Nyt kun kaikki kattotiilet on alas saatu (kiitos talkooväellekin), pääsi kirvesmiehemme aluskatteen asennushommiin. Samalla oikaistaan hieman katon rankaa.
Päärakennuksen katossa on näkyvillä mielenkiintoisesti kaikki ajan kerrostumat aina vuoliaisista päreiden kautta betonitiilikatteeseen saakka. Ensimmäinen katetyyppi on siis ollut lankkukatto. Sen tilalle on myöhemmin tullut päre, jota jätimme paikoilleen siltä osin, kun kate vielä oli ehjää. Osa päreistä oli... no ... mennyt päreiksi.
maanantai 19. heinäkuuta 2004
keskiviikko 14. heinäkuuta 2004
Tiilen päitä lukemassa
Sillä aikaa, kun hirsimiehemme tekee kengitystöitään, me aloitimme uuden urakan. Tämän kesän tavoiteena on kunnostaa myös päärakennuksen katto. Katteenahan n. 50-lukulainen betonitiili. Katetta ei tarvitse onneksi vaihtaa, sillä se on muutamia tiiliä lukuunottamatta ehjä. Katteen alta puuttuu kuitenkin aluskate ja itse tiilet ovat sammaloituneet. Laskemme siis alas kaikki tiilet, pesemme ne jollain metodilla ja asennalle samalla kovalevyn aluskatteeksi sekä uudet alusrimat.
Tiilten alaslaskua varten rakensimme pienen rissoilla toimivan tiilihissin, jolla pinkka tiiliä siirtyy ehjänä katilta maan kamaralle.
tiistai 6. heinäkuuta 2004
Följari
Perinnerakentamisen sanasta karttuu töitä tehdessä. Tänään asennettiin tupaan följari eli tukipuu tukemaan seinärakennetta. Rautaosat tähän teetettiin sepällä naapurikylällä. Yhdellä följarilla selvitään eli aika hyvin rakennus on pysynyt paikoillaan.
torstai 1. heinäkuuta 2004
Ulkovuorin purkua
Juhannus tuli ja meni...lomaillessa. Sitten jatkettiin päärakennuksen vuorilaudoituksen kimpussa. Tarkoitus on purkaa sitä yläpohjan tasaan saakka, jotta hirsimiehemme saa vaihdettua muutaman pehmenneen hirren.
Samalla vauhdilla korvataan pari ulkovuorilautaa, jotka ovat tuolla etelän puolella päässeet haristumaan. Teetätimme lähisahalla tätä tarkoitusta varten erikoisleveää ulkovuorilautaa, jossa on entisenlainen koristeleikkaus.
Samalla vauhdilla korvataan pari ulkovuorilautaa, jotka ovat tuolla etelän puolella päässeet haristumaan. Teetätimme lähisahalla tätä tarkoitusta varten erikoisleveää ulkovuorilautaa, jossa on entisenlainen koristeleikkaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)