keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Kesän päättäjäiset
...tai varsinaisesti ulkoruokintakauden päättäjäiset. Päätimme nimittäin, että tänään illallistetaan kerran vielä ulkona, vaikka jälkiruuan eli oman pihan omppupiirakan aikana pitikin toppahaalaria varastoista kaivella. Mutta syötyä tuli ja hyvältä maistui.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Mustikka-aika
Kipaisimme hakemassa piirakkamarjat lähimetsästä. Pakastinta ei ihan saada täyteen tällä keruuporukalla, mutta tärkeintä tällä kertaa oli päästä tutustumaan tähän suomalaiskansalliseen marjankeruuharrastukseen, joka ainakin meidän suvussa tuntuu kulkevan verenperintönä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)