sunnuntai 22. joulukuuta 2013
torstai 10. lokakuuta 2013
Lattialankkuja
Seuraava vaihe tuvassa oli sitten pestyjen lattialankkujen kantaminen tupaan. Hommansa siinäkin. Vaikka lankut on purkuvaiheessa laputettu, on kokoaminen silti pientä palapeliä, kuten vanhassa talossa aina.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Lattianiskat tupaan
Raakaa (sukulais)voimaa tarvittiin taas, kun tupaan piti saada lattianiskat paikoilleen. Ovat ihan kunnon tavarasta, eivätkä mitään parkettia nimittäin.
lauantai 24. elokuuta 2013
perjantai 23. elokuuta 2013
perjantai 9. elokuuta 2013
Muurikkapitsaa
Kun tällaisesta konseptista kuulimme (mitä sieltä netistä ei löytyisi), pakkohan sitä oli kokeilla. Ihan mahtavan rapea pitsapohja muurikalla tuli, vaikka se hieman valjulta nopean paistamisen johdosta näyttikin.
lauantai 3. elokuuta 2013
lauantai 20. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Viherelämää
Talon remonttipuuhilta ja perheenlisäysten johdosta ei olla ehditty paljon pihaa laitella viime aikoina, mutta jotain onneksi pihassa kasvaa (muutakin kuin apilaa, jota tuli kylvettyä ilmeisen runsaasti). Ja välillä näistä kukista ehtii jopa nauttiakin. Vanhoja taimia pihassa ei juuri ollut ennestään, mutta uutta kerrostumaa alkaa jo muodostua:
Kukkapenkin poimulehdet on kasvatettu itse siemenestä asti:
Myös liljatkin kasvatettu itse sipuleista.
Vaahterantaimet ovat tuomisia kummitädin lapsuudenkodin pihapiiristä:
torstai 11. heinäkuuta 2013
Lattiaa paikoilleen
.. ja sitten vain ladottiin puhtaat lankut paikoilleen. Kamari näyttää nyt näin korealta, kun siellä on "parketti".
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Lattianpesupäivä
Tänään oli lattianpesupäivä. Näppärää oli, että päärakennuksen lattia on osina pinossa tallissa, joten jokaisen lankun sai pestä erikseen ja laittaa aurinkoon kuivumaan. Lankut painoivat märkinä hitusen, joten niiden liikutteluun tarvittiin kaksi henkeä. Pesumenetelmänä perinteinen mäntysaippua, kuuma vesi & hankaus -yhdistelmä.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Ja tästä se maalaus lähti
Ja kyllä talli onkin melkoisen muodonmuutoksen alkuajoista kokenut. Ovenpielet ja ovet siis uustuotantoa isännän käsistä, vanhalla mallilla tosin. Saranat saatiin kierrätettyä vanhoista.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Keittomaalia
Talli on nyt rapsuteltu siihen kuntoon (kiitos sukulaisavun), että päästään maalaushommiin. Tai siis ensin pitää tietysti keitellä maalit. Maali tehtiin maalarimestari Kalevi Järvisen ohjeella. Aineksethan ovat perinteiset eli punamultaa (meillä italianpunaista), vernissaa, vettä, rautavihtrilliä ja ripaus suolaa. Hämmennellään ja keitellään puuromaiseksi.
torstai 6. kesäkuuta 2013
"Pinaatti"keittoa
Lapsetkin ovat jo oppineet sen, että kun kesällä on aikomuksena valmistaa pinaattilettuja, ei painellakaan kauppaan, vaan tontin laidalle. Sieltä löytyy tähän aikaan vuodesta mukavasti kotimaista pinaattia eli nokkosta, josta syntyvät aika mahtavat letut. Kuten tänäänkin.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Lämmintä piisaa
Nyt alkaa poikkeuksellisesti jo toukokuussa olla niin lämmintä, että iltapala on paras nauttia ulkona ilta-auringossa.
lauantai 25. toukokuuta 2013
Tiensuolausta
Vaikka ohikulkuliikennettä ei niin valtavasti tiellämme ole, niin nyt alkaa olla jo niin kuivaa, että ropsautimme tielle hieman suolaa, ettei hiekka pöllyä pihaamme. Siitä se kesä koittaa!
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Tallin kimppuun
Nyt kun päärakennus on maalissa, on aika päästä tallin kimppuun maalisudin kanssa. Sitä ennen talli tarvitsee uusia ovia, sillä pariovia lukuunottamatta, ne olivat niin huonossa kunnossa, ettemme edes me (jotka muuten oiomme vääntyneet rautanaulatkin) haikailleet korjaavamme. Teimme siis uudet ovet vanhojen mallin mukaisesti. Ovenpielilautaa löytyi onneksi vielä pala ehjänä, mistä saimme mallit uusille laudoille.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Eukon vetoa
Sonkajärvellä kannetaan eukkoja, meidän kylällä niitä vedetään. Lasten hiihtokisojen yhteydessä nimittäin järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa akanvedon maailmanmestaruuskilpailut. Uutishuomiota kisat keräsivät Reutersia myöten, joten ehkä tästä lajista olisi vientituotteeksi asti.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Lattiahommia
Päärakennuksen tupaan olisi tarkoitus saada ensi kesänä vanhat lattialankut paikoilleen. Lankkujen alla ei ole ollut kuin muutama hassu niskahirsi, jotka ovat pysyneet luonnonkivirakennelmien varassa pystyssä. Me aiomme hieman vahvistaa rakennetta, joten tilasimme kunnon massiivihirsiä talven yli kuivumaan. Syksyllä saimme valettua myös anturat ja asennettua harkot, joiden päälle uudet niskat on tarkoitus nostaa.
Tupa tarjoaa aika mielenkiintoisen leikkipaikan tällä hetkellä kuopuksellemme.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Mmmm..laskiaispullia (ja vähän tiiliä)
Pitkästä aikaa tuli leivottua pullaa, mutta pitihän sitä laskiaisen kunniaksi.
Pitihän sitä itsensä jotenkin palkita, kun saimme tällä viikolla raikkoiltua päärakennuksen yläkertaa ylimääräisistä vanhoista tiilistä, jotka hieman pöllysivät, kun laskimme ne kourua myöten muutaman tiilen nipuissa alas. Minkähän kiukaan niistä oikein muuraisi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)